Intranet-teknologiatrendejä

Perttu_Tolvanen”Esitykseni käsittelee intranet-maailman trendejä viime vuosilta, erityisesti konseptien ja teknologioiden näkökulmasta”, kertoo Perttu Tolvanen. ”Pilvipalveluthan ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina, ja samoin esimerkiksi sosiaalinen kanava on noussut asiaksi joka on huomioitava aina kun uutta intranettia suunnittelee”, Perttu jatkaa. Hän pitää kevään HPR-seminaarissa esityksen otsikolla Intranet-teknologiatrendejä.

Ehkä keskeisin asia, jonka tulen esityksessäni nostamaan esiin on pilvituotetarjonnan kohdistuminen lähinnä melko pienien organisaatioiden tarpeisiin. Esimerkiksi Slack, Basecamp, Dropbox, Box ja monet muut huikeat työkalut ovat ensisijaisesti tiimien ja pienten firmojen työkaluja. Näiden käyttö isommissa organisaatioissa vaatii erityistä huomiota ja on myös täysin mahdotonta joskus. Tämä on etenkin isojen organisaatioiden intranet-kehityksen kannalta kovin harmillista.

Osittain tämän takia Office 365 on viime aikoina kasvanut niin nopeasti, koska Microsoft kuitenkin on kiinnostunut myös isojen organisaatioiden tarpeista ja vaatimuksista. Microsoftinkaan matka pilvipalveluihin ei ole kuitenkaan ollut vailla ongelmia, ja edelleen Office 365 on joiltain osin rajoittuneempi kuin viimeisimmät perinteiset SharePoint-versiot. Tämän seurauksena etenkin isot organisaatiot joutuvat usein miettimään intranet-konseptejaan koko lailla uusiksi kun siirtyvät O365-maailmaan.

Erillisten ”appsien” tulo yhdeksi intranet-konseptien alueeksi on yksi esimerkki konseptitrendeistä. Etenkin O365 pakottaa monen organisaation pilkkomaan omaa intranet-kokonaisuuttaan.

Esimerkiksi Yammer on vuosien lupailuista huolimatta edelleen täysin erillinen osa O365-kokonaisuutta. Tästä syystä Slack ja HipChat ovat nousseetkin ihan relevanteiksi haastajiksi, kun Microsoft ei ole onnistunut integroimaan Yammeria järkevästi muuhun kokonaisuuteen.

Toisaalta voi hyvin kysyä myös, että onko sosiaalinen kanava itse asiassa täysin omanlainen konsepti, jonka pitääkin olla oma siilonsa? Ja jos näin, mikä rooli jää intranetille?

O365:n valmistuotemaisuus ja rajoitukset ovat myös luoneet intranet-markkinaan paljon tilaa, jota esimerkiksi Liferay ja Episerver ovat täyttäneet. Viestinnälliset ja hyvin organisaatiokohtaiset intranetit eivät ole mihinkään kadonneet, ja eivät tule katoamaankaan. Esimerkiksi intranet ja dokumenttienhallinta ei suinkaan yhdisty kaikilla edelleenkään, joten intranet-konseptien moninaisuus säilyy jatkossakin.

Esityksessäni tulen avaamaan näitä erilaisia (jopa täysin vastakkaisiin suuntiin meneviä) intranettien trendejä, ja siitä miten voi oman organisaation näkökulmasta tunnistaa, että pitäisikö mennä valmistuotteiden suuntaan vai pitäisikö tehdä kovin omanlainen intranetti vai olisiko oma malli jossain valmistuotteiden ja omanlaisen toteutuksen välimaastossa? Onko sellaista edes?

Perttu Tolvanen


Intranet, Office365, SharePoint, Yammer